Pedagoginen satutunti
Grimmin veljekset: Bremenin soittoniekat
Suunnitelmassa käytetty sadusta versiota, joka löytyy iltasatu.org -sivustolta.
Sadun alkua on yksinkertaistettu seuraavanlaisesti: Olipa kerran maatila, jossa työskentelli neljä eläintä, aasi, koira, kissa ja kukko. Aasin työ oli kantaa painavia viljasäkkejä, työtä tehdessään aasi hirnui silloin tällöin: (lapset hirnuvat). Koiran työ oli vahtia maatilaa ja pitää järjestystä yllä. Työtä tehdessään koira toisinaan haukahteli: (lapset haukkuvat). Kissan työ oli pitää hiiret poissa maatilalta terävillä hampaillaan ja kynsillään. Töitä tehdessään kissa joskus naukui (lapset naukuvat): Kukon tehtävänä oli joka aamu kiekua (lapset kiekuvat) ja herättää muut päivän töihin.
Eläimet olivat tulleet vanhoiksi ja raihnaisiksi, eivätkä he enää jaksaneet tehdä töitä joka ikinen päivä. Niinpä eräänä päivänä eläimet päättivät, että nyt riittää. Niinpä aasi kertoi muille aina haaveilleensa katusoittajan elämästä ja ehdotti, että he lähtisivät yhdessä Bremenin kaupunkiin ja ryhtyisivät soittamaan kaduilla. Tuumasta toimeen, eläimet lähtivät matkaan. Niin seurue jatkoi kohti Bremeniä... jne.
Tarvittavat:
Kuvat: aasi, koira, kissa, kukko sekä kuvia kohtauksista, jossa rosvot istuvat mökissä pöydän ympärillä syömässä ja juomassa sekä mahdollisesti eläimistä seisomassa toistensa päällä ja pitämässä konserttia. Värityskuvat: kerrostaloja. Maalarinteippi, tussi, värityskyniä, väritysalustoja, tarina-alusta ja sen kiinnitykseen tarvittavat välineet, aakkoset S, O, I, T, N, E, K, A.
1. Kohtaaminen aulatiloissa
Jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kohdatuksi, keskusteluyhteys syntyy.
Tullaan piiriin. Kysytään jokaisen osallistujan nimi ja kirjoitetaan maalarinteippiin ja annetaan jokaiselle laitettavaksi näkyville. Kerrataan nimiä muutaman osallistujan välein.
Lasketaan osallistujat yhdessä.
Käydään läpi säännöt ja työnjako.
2. Toiminnan kautta kohti tarinan maailmaa
Puretaan hallitusti jännitystä ja ylimääräistä toimintatarmoa, annetaan esimakua tarinan maailmasta sekä aktivoidaan tai annetaan ymmärtämiseen tarvittavia taustatietoja.
Aakkosjumppa: S-O-I-T-T-O-N-I-E-K-K-A. Keskustellaan, mitä tarkoittaa soittoniekka.
Kerrotaan, että sadussa esiintyy neljä eri eläintä ja että nyt tutustutaan näihin eläimiin.
Jokaisesta eläimestä on kuva, jota katsotaan lasten kanssa. Kuvan katsomisen jälkeen annetaan eläimelle ääni (kokeillaan ääntelyä) ja oma jumppaliike. Käydään eläimet läpi. Keskustellaan, missä näitä eläimiä yleensä näkee (maalla).
Katsotaanpa sitten, mitä nämä eläimet tekevät töikseen. Kysellään lapsilta ja keskustellaan asiasta.
3. Satumadon kyydissä tarinatilaan
4. Ennakointia ja osallisuutta
Ennustetaan sadun tapahtumia (kansi)kuvan ja nimen perusteella, ohjataan lapset tuottamaan kerronnassa tarvittavia elementtejä sekä voidaan vielä aktivoida tai antaa ymmärtämisessä tarvittavia taustatietoja
Keskustellaan siitä, mitä tarinassa voisi tapahtua, kun tiedetään, että tarinassa on aasi, koira, kissa ja kukko, ja tiedetään, mitä töitä eläimet tekevät maatilalla sekä tiedetään se, että tarinan nimi on Bremenin kaupungin soittoniekat (edellyttää, että viimeistään tässä vaiheessa lasten kanssa käydään keskustelu, mitä soittoniekka-sana tarkoittaa).
Sovitaan, ketkä lapset tekevät minkäkin eläimen äänet.
Ryhmän aikuiset värittävät kerrostaloja, ryhmän lapset ohjataan piirtämään alustalle puita (1 puu / lapsi) esim. 2-3 lasta kerrallaan, riippuen tarina-alustan koosta.
Tarina-alustalle jätetään esimerkiksi vasemmalle puolelle tyhjää, tähän kiinnitetään kuvat maatilalla olevista eläimistä (aasi, koira, kissa, kukko), keskelle lapset piirtävät puita metsiköksi ja oikealle kiinnitetään aikuisten värittämät kerrostalot kaukana siintäväksi Bremenin kaupungiksi (jonne ei koskaan päästä).
5. Tarina, jäsennysapuna kuvat, kysymykset ja kertaukset
Kerrottaessa helpotetaan tarinan seuraamista kuvin, kysymyksin ja kertauksin
Kuvat:
Ennen kuin tarina alkaa, tarina-alustalla on keskellä lasten piirtämistä puista muodostuva metsikkö ja kauempana siintäviä kaupungin kerrostaloja.
Eläinten kuvat kiinnitetään tarina-alustaan yksitellen, sitä mukaan, kun kerrotaan kyseisen eläimen töistä maatilalla.
Kohdassa ”Metsän keskellä näkyi pieni mökki” piirretään mökki tai kiinnitetään alustaan kuva mökistä.
Kohdassa ”Aasi kurkisti sisään ja sanoi: - Siellä on suuri katettu pöytä, ja sen ympärillä istuu rosvoja syömässä ja juomassa.” kiinnitetään alustaan kuva rosvoista pöydän ympärillä syömässä ja juomassa.
Kohdassa, jossa eläimet ryhtyvät pitämään konserttia, kiinnitetään alustaan kuva kohtauksesta tai vain pinotaan eläinten kuvat päällekkäin. Lisäksi ohjataan lapsista eläinten äänillä konsertti (lapsille voi tässä kohden opettaa jonkun käsimerkin, joka tarkoittaa hiljaa ja käsimerkin, joka tarkoittaa, että ääntä).
Kysymyksiä:
1. kertauksen jälkeen kysytään, mitähän tarinassa seuraavaksi tapahtuu (kun eläimet ovat päättäneet lähteä kaupunkiin).
Kohdan ”Siellä asuu joku, keksi koira. – Mennään katsomaan!” jälkeen kysytään, ketähän talossa voisi olla / asua.
Kun on saatu selville, että talossa majailee rosvoja, kysytään lapsilta, mitä rosvo tarkoittaa.
Konsertin jälkeen kysytään, päästivätkö rosvot eläimet sisälle ja syömään ruokapöytään.
Kertaukset:
1. kertaus kun eläimet päättävät yhdessä lähteä kaupunkiin.
2. kertaus tarinan lopuksi
6. Koko ryhmän yhteinen kuva patsailla tapahtumat aloittavasta kohdasta
Kuva tehdään kohdasta, jossa eläimet päättävät lähteä kaupunkiin. Tehdään aasi, koira, kissa ja kukko sekä muutama kerrostalo kauemmaksi. Jos lapsia on paljon, voi aasille, koiralle ja kissalle tehdä erilliset hännät ja korvat sekä kukolle pyrstön jne.