Avustukset

Pääosa kunnan avustuksista myönnetään kunnan kaikkien toimialojen yhteisessä avustushaussa. Yhteisessä avustushaussa voidaan myöntää avustuksia esimerkiksi urheiluseuroille, kulttuuritoimijoille, sosiaali- ja terveysalan yhdistyksille, kyläyhdistyksille sekä muille vapaata kansalaistoimintaa harjoittaville yhdistyksille tai yhteisöille. Yhteisessä avustushaussa myönnetään myös kunnan vuokra-avustukset yhdistyksille tai säätiöille. 

Lisäksi Inarin kunta myöntää avustuksia muun muassa yksityisteiden kunnossapitoon. Tälle sivustolle lisätään tietoa myös muista kunnan myöntämistä avustuksista.


Kaikkien toimialojen yhteinen avustushaku

Pääosa kunnan avustuksista myönnetään kunnan kaikkien toimialojen yhteisessä avustushaussa, joka järjestetään kerran vuodessa alkuvuodesta. Avustuksia voidaan myöntää inarilaisille tai Inarissa toimiville yhdistyksille, säätiöille, yhteisöille ja henkilöille. Kunta myöntää avustuksia vuosittain käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa. 

Vuonna 2025 yhteinen avustushaku on auki 3.-23.3. Hakuohjeet, lomakkeet ja muut lisätiedot: Kaikkien toimialojen yhteinen avustushaku


Kunnan elinvoimaa tukevat harkinnanvaraiset avustukset (jatkuva haku)

Inarin kunta myöntää avustuksia talousarvioon vuosittain varattujen määrärahojen puitteissa kunnan elinvoimaa edistäviin uusiin tapahtumiin, toimintaan ja innovatiivisiin kokeiluihin.  Avustusta myönnetään yhteisöille hankkeisiin ja kokeiluihin, jotka luovat uudenlaista toimintaa ja tapahtumia Inariin tukemaan asukkaiden hyvinvointia ja/tai lisäävät kunnan elinvoimaisuutta. Tästä hausta ei myönnetä avustuksia yhteisöjen ja yhdistysten tavanomaiseen, pysyväisluonteiseen toimintaan tai vakiintuneisiin tapahtumiin (kts. erikseen kaikkien toimialojen yhteinen avustushaku).

Kts. tarkemmin ohjeet. Inarin kunta tekee avustuksista kirjallisen päätöksen. Tuensaajan tulee raportoida avustuksen käytöstä viimeistään kuukauden kuluessa toiminnasta/ tapahtumasta avustuspäätöksen edellyttämällä tavalla.

Hae avustusta alla olevalla lomakkeella tunnistautumalla asiointipalveluun.

Hakulomake

Lisätiedot: yrityspalvelut@inari.fi 


 

Yksityisteiden kunnossapidon avustukset

 

 

 
Print icon Tulosta sivu
Jaa tämä sivu: