Ajankohtaisia kulttuuritapahtumia


Inarin kunnan kulttuuritoimi hakee määräaikaista kulttuurituottajaa ajalle 10.2.2025 – 31.1.2027.
 

Tule kulttuurituottajaksi Inarin kunnan kulttuuritoimelle! Määräaikaisena kulttuurituottajana keskityt kolmeen pääasialliseen työtehtävään, jotka ovat Inari 150-vuotta juhlavuoden tapahtumien sekä Inarin kulttuurikasvatussuunnitelman koordinointi ja tiedottaminen. Lisäksi Inariviikot-tapahtumakokonaisuuden tiedottajana toimiminen.

Työn painopistealueita sovitetaan vuosikelloon sopivaksi kulttuurikasvatussuunnitelman tehtävien painottuessa syyskauteen, Inariviikot-tehtävät kevät-kesäkauteen ja Inari 150-vuotta tehtäviä läpi vuodenkierron. Tapahtumatoiminta edellyttää ajoittaista ilta- ja viikonlopputyötä.

Tehtäviisi kuuluu muun muassa
- Inarin kulttuurikasvatussuunnitelman koordinointi ja viestinnän kehittäminen painottuen etenkin koulu- ja varhaiskasvatusyhteistyöhön
- Inariviikkojen monipuolinen sisällöntuotanto kunnan sosiaalisen median kanaville
- Inari 150-juhlavuoden ja Inariviikot.fi -sivuston päivittäminen
- muut tehtävät kulttuuritoimessa, tapahtumien järjestäminen ja koordinointi

Edellytämme
- soveltuvaa korkeakoulututkintoa, huomioimme myös loppuvaiheen opiskelijat, jotka valmistuvat kevään 2025 aikana
- monipuolista työkokemusta kulttuuritapahtumien koordinoinnista, toteuttamisesta ja viestinnästä
- sisällöntuotanto-, valokuvaus-, video- ja kuvankäsittelyosaamista (CanvaPro:n tai muun graafisen suunnittelutyökalun sujuva käyttö)
- ajokorttia ja oman auton käyttöä

Arvostamme
- kulttuurikasvatuksen perusteiden tuntemista ja kokemusta työskentelystä lastenkulttuurin parissa
- sujuvia vuorovaikutustaitoja, joustavuutta ja oma-aloitteisuutta

Työ alkaa sopimuksen mukaan. Viikkotuntimäärä on 36 h 15 min. Palkkaus KVTES:n kulttuurin ammattitehtävien mukaan, tehtäväkohtainen palkka 2 593,80 € / kk. Työkokemus huomioidaan palkkauksessa. Työtehtävissä noudatetaan 3 kk:n koeaikaa.
Tarjoamme työn, jossa pääset suunnittelemaan ja toteuttamaan Suomen suurimman ja kauneimman kunnan tapahtumia.

Sähköinen hakemus, portfolio ja CV tulee toimittaa Kuntarekryn kautta 24.1.2025 klo 15:00 mennessä.
Lisätietoja antaa kulttuurisihteeri Mirja Karjalainen, 040 776 7546 loppiaisen jälkeen, virka-aikaan.


Inariviikot järjestetään jälleen heinäkuussa 18.-27.7.2025

Kyläyhdistykset, seurat, yhdistykset, harrastusporukat ja yrittäjät – nyt on oikea aika päättää, millaista toimintaa tuoda näkyväksi Inariviikkojen yleisölle!

Tapahtumia voi ilmoittaa Inariviikot.fi -sivustolla olevalla lomakkeella. Ilmoitettuja tietoja voi tarvittaessa täydentää myöhemmin.

Tapahtumia lisätään kalenteriin sitä mukaa kuin niitä ilmoitetaan. Kaikki 31.5.2025 mennessä ilmoitetut tapahtumat
- listataan joka kotiin jaettavaan ohjelmalehteen
- käännetään saamen kielille ja englanniksi
- saavat enemmän somenäkyvyyttä ja kuvia/videoita omaan käyttöön.

Tapahtumajärjestäjät saavat käyttöönsä "Olemme mukana Inariviikoilla" -tunnuksen.

Tule sinäkin osaksi Inariviikkoja 2025!


Inarin kunnan avustukset yhdistyksille, yhteisöille ja muille toimijoille


Kunnan myöntämillä avustuksilla tuetaan inarilaista yhdistys- ja kansalaistoimintaa sekä kannustetaan kuntalaisia yhteisölliseen toimintaan. Avustuksia voidaan myöntää inarilaisille tai Inarissa toimiville yhdistyksille, säätiöille, yhteisöille ja henkilöille. Kunta myöntää avustuksia vuosittain käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa. Pääosa kunnan avustuksista myönnetään kunnan kaikkien toimialojen yhteisessä avustushaussa, joka järjestetään kerran vuodessa alkuvuodesta.

JÄRJESTÖAVUSTUSHAKU VUONNA 2024 JA VUODEN 2023 AVUSTUSTEN KÄYTÖN RAPORTOINTI
Yleisavustus, kohdeavustus ja kyläyhdistyksen avustus ovat haettavissa yhteisessä avustushaussa kerran vuodessa. Vuoden 2024 avustustenhaku viivästyy ja aukeaa myöhemmin ilmoitettuna ajankohtana keväällä 2024.

Laajan tietojärjestelmäuudistuksen vuoksi kunnan avustushaku yhdistyksille, yhteisöille ja muille toimijoille on tänä vuonna huomattavasti aiempia vuosia myöhäisempänä ajankohtana. Tätä tiedotetta kootessa ei ole edelleenkään antaa tarkkaa hakuaikaa, sillä järjestelmän asennustyöt ovat kesken. Heti kun aikataulu selviää, siitä tiedotetaan paikallislehti Inarilaisessa sekä kunnan kotisivuilla ja sosiaalisen median kanavissa.

Tutustu hakuohjeisiin ja sähköiseen hakujärjestelmään tästä linkistä.

Harkinnanvaraista avustusta voi hakea jatkuvassa haussa vuoden 2024 yhteisen avustushaun päätyttyä, mikäli varoja jää käyttämättä.


Elokuvateatteri Kaarre esittää tänä viikonloppuna!

Katso tästä ohjelmisto Ivalon koulu- ja kulttuurikeskus Kaarteen elokuvateatteri Kaarteen omalta sivulta!
Käyntiosoite: Koppelontie 4, 99800 Ivalo.

Elokuvateatterin toimintaa voi tulevien elokuvaesitysten osalta seurata myös Elokuvateatteri Kaarteen facebook-sivuilta!
Kaarteen pääovet ja lipunmyynti avataan puoli tuntia ennen näytöstä. Maksutapana käyvät pankki- ja luottokortit, käteinen ja ePassi, Smartum ja RJ-tykykuntosetelit.

Muutokset ohjelmistoaikatauluissa mahdollisia. Äkilliset muutokset ohjelmistossa ilmoitetaan Kaarteen facebook-sivulla!


Odottaako taiteesi esille pääsyä kotisi nurkissa?

Kulttuuritoimen uusi taidenäyttelytila sijaitsee entisen lukion kiinteistössä osoitteessa Rantatie 10 b kevään 2024 kuluessa. Näyttelytilaa voi tiedustella kulttuurisihteeriltä. Näyttelytilan uusi esite on työn alla kesällä 2024.

Kulttuuritila Kuulaan taidenäyttelytila varattavissa taidenäyttelyille. Tule ja varaa teoksillesi ilmainen taidenäyttelytila! Varaukset ja tiedustelut kulttuurisihteeriltä nro 040 7767546 tai mirja.karjalainen@inari.fi Lähetä ehdotus teoksistasi, jos haluat järjestää taidennäyttelyn kulttuuritilaan entisen lukion ruokalaan! Lähetämme hakijoille lisätietoa sähköpostitse.


Inarilaisteko-kulttuuripalkinto

Inarilaisteko-kulttuuripalkinto jaetaan vuosittain kunnan järjestämässä itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12. 

Inarilaistekopalkinto myönnetään ensisijaisesti inarilaiselle henkilölle tai yhteisölle, joka on toiminut merkittävästi paikallisen kulttuurin hyväksi. Perustellusta syystä palkinto voidaan myöntää myös henkilölle tai yhteisölle, jonka kotikunta ei ole Inari. Palkinto voidaan tarvittaessa jakaa useampaan osaan. Yksityiset henkilöt ja yhdistykset voivat tehdä esityksiä palkinnon luovuttamisesta. Esitykset Inarilaisteko-palkinnon saajaksi tehdään Inarin kunnan kulttuurisihteerille mirja.karjalainen@inari.fi tai 0407767546. Sivistyslautakunta käsittelee ehdotukset ja tekee valinnan Inarilaisteko-palkinnon saajasta marraskuun kokouksessa.

Kuluvan vuoden Inarilaisteko-palkinnon saajaehdotuksia voi jättää kulttuurisihteerille perusteluiden kera lokakuun loppuun asti.
Aikaisempien vuosien Inarilaisteko-palkintojen saajat luettavissa tästä linkistä: Inarilaisteot


Samuli Kontion prosenttitaideteos Ivalon koulu- ja kulttuurikeskus Kaarteessa
Kuva: Juha Kauppinen Photography

Tiedote 29.11.2022

Samuli Kontion kahdeksanosainen akryylimaalaus Ivalon koulu- ja kulttuurikeskus Kaarteen pääaulassa tutkii saamelaiskulttuurien henkeä ja luontosuhdetta

Inarin kunnan ensimmäinen julkisen rakentamisen prosenttitaideteos on valmistunut Ivalon koulu- ja kulttuurikeskus Kaarteen pääaulaan. Portfoliohakumenettelyllä valitun taidemaalarin Samuli Kontion (s. 1975) teos koostuu kahdeksasta vierekkäisestä pystypaneelista, jotka ilmentävät Inarin kahdeksaa vuodenaikaa syksystä alkaen.

Teos on toteutettu Taiteen edistämiskeskuksen tuella. Ivalon ala-asteen ja yläasteen oppilaskuntien sekä lukion opiskelijakunnan puheenjohtajat sekä Inarin nuorisovaltuuston edustaja olivat mukana julkisen prosenttitaiteen hakuprosessissa ja taiteilijavalinnassa.

– Lasten ja nuorten osallistuminen taidevalintaan kuvataiteen asiantuntijoiden ja kunnan viranhaltijoiden ohella oli kulttuuritoimelle tärkeää, hehän ovat taideteoksen kanssa samoissa tiloissa päivittäin, kertoo Inarin kunnan kulttuurisihteeri Mirja Karjalainen.

Tavoitteena inspiroida ja toimia tilojen tunnusmerkkinä

Kaarteessa opiskelee yhteensä noin 500 esi- ja peruskoulun oppilasta sekä lukion opiskelijaa ja rakennuksessa työskentelee noin 65 koulun työntekijää. Opetustilojen lisäksi rakennus toimii monipuolisena kohtaamis-, harraste- ja kulttuuritilana. Auditorio toimii päivisin oppimistiloina ja muina aikoina elokuvateatterina, teatterinäyttämönä ja konserttisalina. Auditorion, aulan, ruokalan ja liikuntasalin muodostama kokonaisuus mahdollistaa erilaisten yleisötilaisuuksien järjestämisen. Varsinaiset oppimissolut sijoittuvat tämän toiminnallisen ytimen ympärille.

– Taiteen avulla haluamme lisätä rakennuksen käyttäjien viihtyvyyttä ja tuoda esille Inarin monikulttuurista identiteettiä. Toimintojen ytimessä sijaitsevan teoksen tavoitteena on inspiroida, toimia tilojen tunnusmerkkinä ja inarilaisten ylpeyden aiheena, kulttuurisihteeri Mirja Karjalainen sanoo.

Pohjoisen luonto sen kaikkine ilmiöineen on usein lappilaisen Samuli Kontion teosten innoittajana. Hänen teoksensa avaavat uusia näkökulmia arktiseen yhdistämällä populaarikulttuurin kuvastoa pohjoisen mystiikkaan ja mielenmaisemaan. Saamelaiskulttuurien henkeä ja luontosuhdetta tutkivassa teoksessa valitut kuva-aiheet rinnastuksineen muodostavat oman tarinallisen kerroksensa. Katsoja voi löytää niistä viittauksia tunnettujen saamelaistaiteilijoiden teoksiin ja elementtejä omakohtaisen taide-elämyksen muodostamiseen.

– Teosta valmistaessani lueskelin perinteisiä saamelaissatuja ja uudempia seikkailuja, jotka inspiroivat minua paljon. Otin teoksen yhdeksi elementiksi vahvan ääriviivan, josta saattaa syntyä mielleyhtymä sarjakuviin ja sitä kautta tarinallisuuteen, joka ainakin omasta vinkkelistäni katsoen näyttäytyy vahvasti saamelaisuuden osana. Kansalla on tarina, ja tarinalla kokija ja kertoja, joita ilman tarina ei näyttäydy. Tästä syystä tahdoin myös kuvata maisemaan ihmisen, sillä ilman ihmistä ei ole kulttuuria, joka pitäisi luonnon puolta, taidemaalari Samuli Kontio kuvailee.

Kauempaa katsoen Sápmi shoutout 2 – Saamenmaan tunnelmia 2 -niminen teos näyttäytyy enemmänkin dynaamisena värisommitelmana kuin yksityiskohtaisina aiheina. Kontio kertoo harkinneensa tarkkaan ilmaisuaan ja sitä, millainen viesti teoksesta välittyy.

– Teoshan ei kerro minusta, vaan olen pyrkinyt välittämään näkemykseni annetusta aiheesta. Temaattisella tasolla teos sisältää vahvoja latauksia. Taiteellisessa prosessissa taiteilija joutuu väistämättä pohtimaan omasta suomalaisuudestaan seuraavaa historiallista taakkaa. Taideteos alkaa väistämättä edustaa minua suurempia asioita ja huomaan rakentavani siltaa kulttuurien välille.

Teokseen hyvä mahdollisuus tutustua keskiviikkona 30.11.2022, jolloin Ivalon koulu- ja kulttuurikeskus Kaarteessa järjestetään opastettuja tutustumiskierroksia kuntalaisille. Opastukset lähtevät Kaarteen auditoriosta puolen tunnin välein klo 14:30–18:00.

Lisätietoja:
Inarin kunnan kulttuurisihteeri Mirja Karjalainen, 040 776 7546, mirja.karjalainen@inari.fi
Samuli Kontio, 0400 403 371, samulikon@gmail.com 

Kuva: Juha Kauppinen Photography


SAMULI KONTIO

Sápmi shoutout 2 – Saamenmaan tunnelmia 2, 2022

Inarin kunnan taidekokoelma | Aanaar kieldâ taaiđâčuágáldâh | Aanar kååʹdd čeäppõsnorldõk | Anára gieldda dáiddačoakkáldat | Acrylic on cotton canvas
8 x 114 cm x 300 cm
akryylimaalaus puuvillakankaalle | akryylmáálám pumbulkággás | akryylkälkkõs pombbâlaunnsa | akrylamálagovva bummolgággásii
Ivalon koulu- ja kulttuurikeskus Kaarre | Art Collection of Inari Municipality

Samuli Kontio (s. 1975) on lappilainen taidemaalari. Pohjoisen luonto sen kaikkine ilmiöineen on usein Kontion teosten innoittajana. Hänen teoksensa avaavat uusia näkökulmia arktiseen yhdistämällä populaarikulttuurin kuvastoa pohjoisen mystiikkaan ja mielenmaisemaan.

Sápmi shoutout 2 – Saamenmaan tunnelmia 2 -teos koostuu kahdeksasta vierekkäisestä akryylimaalauksesta, jotka ilmentävät Inarin kahdeksaa vuodenaikaa syksystä alkaen. Saamelaiskulttuurien henkeä ja luontosuhdetta tutkivassa teoksessa valitut kuva-aiheet rinnastuksineen muodostavat oman tarinallisen kerroksensa. Katsoja voi löytää niistä viittauksia tunnettujen saamelaistaiteilijoiden teoksiin ja elementtejä omakohtaisen taide-elämyksensä muodostamiseen. Kauempaa katsoen teos näyttäytyy enemmän väripintoina kuin yksityiskohtaisina aiheina.

Inarinsaame:
Samuli Kontio (š. 1975) lii lappilâš taaiđâmáálár. Tavekuávlu luándu puoh almonijdiskuin lii távjá Kontio tuojij inspiristee. Suu tyejeh lekkih uđđâ keččâmkuávluid arktâsâžân ovtâstitmáin populaarkulttuur kuuvijd tavekuávlu mystiikân já mielâuáinusáid.

Sápmi shoutout 2 – Saamenmaan tunnelmia 2 -tyeji hamâšuvá käävci paldâlâs akryylmááláámist, moh čäittih Aanaar käävci iveääigi čoovčâst ovdâskulij. Sämikulttuur vuoiŋâ já luándukoskâvuođâ totkee tyejeest väljejum kovefáádáh paldâlistmijdiskuin hämmejeh jieijâs mainâslii keerdi. Keččee puáhtá kavnâđ tain čuujootmijd tobdos sämitaidârij tuojijd já elementijd jieijâs taaiđâfeerim hammiimân. Olgoláá kejâdijn tyeji oro eenâb ivneasseen ko detaljilâš fáddán.

Koltansaame:
Samuli Kontio (š. 1975) lij lappineǩ čeäppõseunneei. Tââʹv luâtt tõn eettmõõžžineez lij tääuʹjben Kontio tuejjõõzzi älšmõʹttjen. Suu tuejjõõzz ääʹvee ođđ ǩiõččâmvueʹjjid aarktliʹžže õhtteeʹl populaarkulttuur kaartid tââʹv mystiʹǩǩe da miõllkueʹstlma.

Sápmi shoutout 2 – Saamenmaan tunnelmia 2 -tuejjõs nårrai kääuʹcest paaldi åårrai akryylkälkkõõzzâst, kook sueiʹmkrâʹstte Aanar kääuʹc eeʹjjääiʹj čõõučâst ääʹljeeʹl.

Sääʹmkulttuur jiõgg da luâttkõskkvuõđ tuʹtǩǩeei tuejjõõzzâst vaʹlljum snimmõkteeʹm paaldummšineez räjja jiijjâs maainâsnallšem riâddâs. Ǩiõčči vuäitt kaunnâd viʹjttjummšid tobddum sääʹmčeäppniiʹǩǩi tuejjõõzzid da elemeeʹntid jiijjanvuõttsa čeäppõsjeäʹlstõõzz šõõddtummša. Olgglest ǩiõččeeʹl tuejjõs čuäjtââtt jäänab euʹnnoolžen ǥu tääʹrǩes teeʹmmen.

Pohjoissaame:
Samuli Kontio (r. 1975) lea lappilaš dáiddamálár. Kontio dáidaga inspirašuvdnan doaibmá dávjá davvi luondu dan buot iešvuođaiguin. Su málagovat rahpet ođđa perspektiivvaid árktalašvuhtii nu, ahte populárakultuvrra govat laktojit davvi mystihkkii ja miela máilbmái.

Sápmi shoutout 2 – Saamenmaan tunnelmia 2 -dagus čohkiida gávcci bálddalas akrylamálagovas, mat ovdan buktet Anára gávcci jagiáigge čavčča rájes. Sámekultuvrraid vuoiŋŋa ja luonddugaskavuođa dutki málagovas válljejuvvon govvafáttát buohtastahttimiiguin ráhkadit iežaset máinnaslaš gearddi. Geahčči sáhttá gávdnat dain geažidemiid dovddus sámedáiddáriid dáidagii ja maiddái gávdnat jurdagiid olbmo iežas dáiddavásáhusa šaddamii. Guhkkelabbos geahčadettiin dagus čuohcá čalbmái eanet ivdnin go dárkilis detálljan.

Englanti:
Samuli Kontio (born 1975) is a painter from Finnish Lapland. His works of art are often inspired by the northern nature with all its phenomena. His works opens up new horizons onto the Arctic by combining images from popular culture with the northern mystique and mindscape.

Sápmi shoutout 2 – Saamenmaan tunnelmia 2 – The work consists of eight adjacent acrylic paintings illustrating the eight seasons of Inari, starting from autumn. The work examines the spirit of the Sápmi culture and its relationship with nature. The motifs and their analogies create an independent narrative layer to the work: the viewer can find references to the works of renowned Sápmi artists and elements for creating one’s own individual art experience. Seen from afar, the work appears more like coloured surfaces instead of detailed motifs.

Teos on toteutettu Taiteen edistämiskeskuksen tuella.
Tyeji lii olášuttum Taiđuu ovdedemkuávdáá torjuin.
Tuejjõs lij čõõđtum Čeäppõõzz ooudeemkõõskõs tuärjjõõzzin.
Dagus lea ollašuhtton Dáidaga ovddidanguovddáža doarjagiin.
Created with the support of the Arts Promotion Centre Finland.


Inarin kunta haki taiteilijaa toteuttamaan mittatilausteoksen Ivalon koulu- ja kulttuurikeskukseen

Haku on päättynyt!

Ivaloon syksyllä 2022 valmistuvan koulu- ja kulttuurikeskuksen aulaan on varattu tila ja kohdevalaistus taideteokselle, jonka tekijää Inarin kunta hakee nyt porfoliohaulla.

Julkisen rakentamisen prosenttitaideteoksen tavoitteena on lisätä koulukeskuksen käyttäjien viihtyvyyttä ja tuoda esille Inarin monikulttuurista identiteettiä.

"Ivalon koulukeskus tulee toimimaan opetustilojen lisäksi monipuolisena kohtaamis-, harraste- ja kulttuuritilana. Taideteoksen on tarkoitus säilyä ajattomana teoksena näiden toimintojen ytimessä sekä toimia tilojen tunnusmerkkinä ja ylpeyden aiheena", kertoo Inarin kunnan kulttuurisihteeri Mirja Karjalainen.

Portfoliohakuun voivat osallistua Suomessa työskentelevät ammattitaiteilijat ja taiteelliset työryhmät, joilla tulee olla taiteelliseen työskentelyyn soveltuva koulutus ja/tai aktiivinen ja ammattimainen toiminta alalla sekä kyky toteuttaa teos itsenäisesti. Eduksi katsotaan arktisen luonnon tai Inarin paikallisten kulttuurien ymmärtäminen.

Jos portfoliohaussa ei löydy hankkeen kriteerit täyttävää taiteilijaa, kunta voi tehdä suoratilauksen haluamaltaan taiteilijalta. Taiteen edistämiskeskus tukee julkisen rakentamisen prosenttitaidehanketta 15 000 eurolla.

Portfoliohaku avataan 27.10.2021 ja se on avoinna 24.11.2021 klo 15 saakka osoitteessa https://ivalonkoulukeskusportfoliohaku.artcurator.io

Ivalon koulukeskuksen havainnekuvia, julkisen taiteen sijoituspaikkaa ja tilan mittoja kuvaavaa aineistoa löytyy Ivalon ala-asteen koulun sivuilta: https://peda.net/inari/inarin-kunna-koulut/prosenttitaide

Suomenkielinen portfoliohakuilmoitus löytyy linkistä: Portfoliohakuilmoitus

Portfoliohakuilmoitus löytyy inarinsaameksi luettavaksi linkistä:
Portfoliouuccâmalmottâs almolii saje prooseenttaiđuu olášutmân Avveel škovlâkuávdáš -uđâsrakânâsân

Portfoliohakuilmoitus löytyy koltansaameksi luettavaksi linkistä:
Portfolio-ooccâmiʹlmmtõs õlmmsaž sââʹj proseʹnttčeäppõõzz čõõđ viikkmõʹšše Âʹvvel škooulkõõskõs -oođâsrajlma

Portfoliohakuilmoitus löytyy pohjoissaameksi luettavaksi linkistä:
Portfolioohcanalmmuhus almmolaš báikki proseantadáidaga ollašuhttima várás Avvila skuvlaguovddáš-ođđavistái

Lisätietoja: Inarin kunnan kulttuurisihteeri Mirja Karjalainen, 040 776 7546, mirja.karjalainen@inari.fi

 

Print icon Tulosta sivu
Jaa tämä sivu: