Kriisi- ja hätätilanteet

Sosiaalipäivystys ja terveyskeskuksen päivystys auttavat äkillisissä kriisitilanteissa. Traumaattisen tilanteen tai yllättävän ja vaikean elämäntilanteen muutoksen jälkeen voi saada kriisiapua ja tukea asian käsittelyyn.

Perheiden sosiaalipalvelut

Perheiden sosiaalipalveluista ja lastensuojelusta saa tukea esimerkiksi perheen arjen käytännön järjestelyihin, arjessa jaksamiseen, haasteisiin lasten kasvatuksessa, taloudellisiin vaikeuksiin tai päihteiden käyttöön. Perheoikeudelliset palvelut ovat apuna erotilanteissa.

Perheen talous

Perheen taloudellista tilannetta voivat horjuttaa esimerkiksi vaikea työtilanne tai yllättävät elämänmuutokset. Rahahuolien kanssa ei kannata kamppailla yksin. Taloudellisiin haasteisiin voi saada tukea.

Pyydä apua! -palvelu, Bivdde veahki! -bálvalankanála, Koijâd iše! -palvâluskanava 

Elämässä voi tulla eteen monenlaisia tilanteita, jolloin tarvitaan ammattilaisen apua tai tukea. Omien huolien kanssa ei kannata jäädä yksin. Apua itselle, omalle perheelle tai läheiselle kannattaa hakea hyvissä ajoin.

Pyydä apua! -nappi on lapsiperheille ja nuorille suunnattu matalan kynnyksen sähköinen palvelukanava. Nappia painamalla voi omaan tai läheisen tilanteeseen pyytää apua, kysyä neuvoa tai jättää yhteydenottopyynnön. Yhteydenottoihin vastaavat seuraavan arkipäivän aikana kunnan perhekeskuksen ammattilaiset. Parhaan avun saamiseksi yhteydenoton vastaanottava ammattilainen voi kysyjän luvalla siirtää kysymyksen toiselle lasten, nuorten ja perheiden palveluiden ammattilaiselle Lapin hyvinvointialueella, kunnassa tai kolmannella sektorilla. Palvelu on suomeksi, inarin- ja pohjoissaameksi.

Palvelun kautta voi olla yhteydessä hyvin monenlaisissa asioissa. Yhteyttä voi ottaa esimerkiksi silloin, jos lapsen koulunkäynti, käyttäytyminen tai kaveriasiat huolettavat, parisuhteessa on riitoja, etsit harrastusmahdollisuuksia tai kohtaamispaikkoja, kaipaat neuvoja tai tukea vanhemmuuteen, mielenterveysasiat mietityttävät tai on mitä tahansa muita asioita mielen päällä. Yksikään asia ei ole liian pieni tai suuri!

Paina nappia ja siirryt valitsemaan palvelun haluamallasi kielellä.

[]
Print icon Tulosta sivu
Jaa tämä sivu: