Lähe sieki liikkeelle -tapahtuma saapuu Ivaloon tiistaina 13.5.2025 klo 14:00-18:00
08.04.2025

Lähe sieki liikkeelle (entiseltä nimeltään SuomiMies seikkailee) on vuonna 2007 aloitettu valtakunnallinen konsepti, jonka ensisijaisena tavoitteena on kannustaa sekä innostaa terveellisen ja liikunnallisen elämäntavan pariin. Lapissa konseptia on toteutettu aktiivisesti vuodesta 2013 lähtien. Nyt tämä matalan kynnyksen terveysliikuntatapahtuma saapuu Ivaloon! Tapahtuma järjestetään tiistaina 13.5.2025 klo 14:00-18:00 Monitoimitalo Kuulaassa, Rantatie 10.
Lähe sieki liikkeelle -tapahtumassa testataan ilmaiseksi, hikoilematta ja hengästymättä, seuraavat: kehonkoostumus, puristusvoima sekä kestävyyskunto. Tapahtumissa kannustetaan kiinnittämään huomiota omaan arkeen sekä erityisesti työssä ja vapaa-ajalla jaksamiseen. Tutkimusten mukaan hyvä fyysinen kunto auttaa selviämään paitsi työn fyysisestä, myös psyykkisestä rasituksesta. Vastaavasti alentunut kunto – erityisesti kestävyyskunto – on yhteydessä koetun uupumuksen lisääntymiseen.
Terveyden ja työkyvyn ylläpitämiseksi ei tarvita urheilullisia urotekoja. Säännöllinen liikunta ja päivittäinen arkiaktiivisuus riittävät jo pitämään työkyvyn ja kunnon sellaisella tasolla, että virtaa riittää niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Mittauksiin ei tarvitse valmistautua. Tule siis paikalle sellaisena kuin olet! Mittaukset kestävät noin 15 minuuttia / henkilö, mutta paikalle ei kuitenkaan kannata tulla kiireessä, sillä testipisteisiin voi joutua jonottamaan. Mittauksissa ei tarvitse hikoilla eikä hengästyä, voit siis tulla paikalle tavallisissa vaatteissa. Kehonkoostumusmittaus tehdään avojaloin, joten jaloissa kannattaa olla helposti riisuttavat sukat. Mittausten jälkeen jokaiselle osallistujalle tehdään henkilökohtainen yhteenvetoraportti, josta on mahdollista saada palaute.
Tapahtumaan on vapaa pääsy – tervetuloa mukaan! Tapahtuman toteutuksesta vastaavat alueellinen liikuntajärjestö Lapin Liikunta ry sekä Inarin kunta.
Tapahtumassa mukana myös Lapin Muistiyhdistys ry.
Lisätiedot
Riina Jänkälä / Lapin Liikunta ry p. 040 839 6542, riina.jankala@lapinliikunta.fi
Taru Liukkonen / Inarin kunta p. 040 154 5740, taru.liukkonen@inari.fi