Inari-Saariselkä-alueen reitit kartalle – paikkatietoa kehitystyön tueksi -hanke
Hankkeen kesto 1.5.2023-30.6.2024.
Hankkeen tavoitteina on saattaa kaikki Inari-Saariselkä-alueen reitistöt digitaaliseen muotoon paikkatietona ja samalla selvittää eri reittien kehittämistarpeita sekä koota tietoa nykyisen reitistön ylläpidon kokonaiskustannuksista. Tavoitteina ovat myös vastuullisen suunnitelmallisuuden lisääminen reittien suunnittelussa ja muussa aluekehittämisessä ja alueen elinvoimaisuuden turvaaminen sekä yritysten että paikallisten asukkaiden näkökulmasta.
Inari-Saariselkä -alueen reitit kartalle -hankkeen tarve on noussut esiin keskusteluissa sekä paikallisten yrittäjien, kunnan, Metsähallituksen, kyläyhdistysten sekä nykyisin eri reittejä ylläpitävien tahojen kanssa. Eri reittien viidakko on hyvin moninainen ja esimerkiksi kaikki yrittäjät eivät koe asemaansa yhdenvertaisena alueen sisällä tai muihin matkailualueisiin verrattuna hoitokustannusten suhteen. Kestävän kehityksen huomioiminen reittien kehityksessä olisi myös tärkeää. Tämä hanke toimii esiselvityksenä suuremmalle reitistöjen kehittämistyölle ja hankkeessa on huomioitu eritoten matkailuelinkeinon tarpeet, koska suurin osa reiteistä palvelee matkailuelinkeinoa.
Hankkeen toimenpiteenä on tuotettu digitaalisesti tehty paikkatietopohjainen reittiselvitys sekä raportti reittien nykyisistä hoito- ja ylläpitokustannuksista sekä kehittämissuosituksista, joka hankittiin ostopalveluna Allergra Oy:lta. Hankkeen tuloksena syntynyttä paikkatietoaineistoa reiteistä hyödynnetään kunnan päätöksenteossa, markkinoinnissa ja osana tulevia investointeja ja hankkeita. Kehittämissuositusten pohjalta tehdään reitistöjen ja niiden ylläpidon kehitystyötä.
Hankkeen hallinnoijana toimii Inarin kunnan Yritys- ja kehittämispalvelut. Hankkeen rahoitus on Lapin liiton ns. AKKE-rahoitusta 50 % tuella.
Lisätiedot:
Inarin kunta, Yritys- ja kehittämispalvelut, yrityspalvelut@inari.fi